Viimeksi kuluneen vuoden aikana olen käynyt pohjalla ja sieltä noussut hitaasti, mutta varmasti kohti ainakin osittain entistä elämää.
Kaikki alkoi vuosi sitten maaliskuussa, jolloin ensimmäiset merkit masennuksesta alkoivat nostaa päätänsä. Hoitovapaan jälkeen töihin lähteminen tuntui todella vaikealta. Ajatuskin työhön paluusta sai sydämen hakkaamaan ja tuntui että en pysty hengittämään. En saanut nukuttua.
Kesän alussa oireet pahenivat, tuntui että kaikki maailman asiat kaatuvat niskaan ja että olen korvaamaton niin töissä kuin kotonakin. Kävin työpsykologilla muutaman kerran, mutta siellä puhuttiin vain työstä. Jotenkin sitä vaan sai tsempattua itsensä läpi kesän aina syksyyn asti, vaikka psyykkinen vointi oli mitä oli. Itkin ja panikoin illat varsinkin kun olin lasten kanssa keskenään pitkiäkin aikoja.
Syksyllä tuli lopulta romahdus, istuin ja itkin työterveyshoitajalla, sain ajan työterveyslääkärille joka vihdoin otti asiani todesta. Aloitettiin lääkitys masennukseen ja ahdistukseen. Hoitosuhde aikuistyöryhmään alkoi ja jatkuu edelleen. Jäin pois töistä, olin sairaslomalla 4 kuukautta.
Marraskuussa toivottu ja odotettu vauva ilmoitti tulostaan. Jännitti ja pelotti mitä ihmiset ajattelevat, kun tuohon tilanteeseen vauva pitää hankkia. Ilo ja onnellisuus raskaudesta auttoivat jatkamaan eteenpäin.
Palasin maaliskuussa takaisin töihin luottavaisin ja iloisin mielin. Olin koko tuon neljä kuukautta käynyt säännöllisesti terapiassa ja löytänyt itseni ja omat vahvuuteni uudelleen. En enää kulkenut katse maassa, häveten itseäni.
Rakenneultrassa maaliskuussa vauvalla todettiin kampurajalat , saimme lähetteen KYS:aan ja siellä diagnoosi varmistui. Kaikki oli muuten hyvin. Kävimme toukokuussa taas KYS:ssa, vauva kasvoi hyvin ja kaikki oli kuten pitääkin. Tuosta viisi viikkoa eteenpäin ja taas uusi ultra, nyt kaikki ei ollutkaan kuten piti. Vauvan toinen aivokammio on laajentunut, takakuoppa epämuodostunut yms. viitaten hydrokefalukseen. Elämäni pisin viikko ollut tähän asti ja toinen vielä tulossa ennenkuin päästään taas KYS:aan jatkotutkimuksiin.
Rankka vuosi takana ja aivan varmasti yksi jos toinenkin edessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti